Korjaamosuunnittelu on toimivien tilojen lähtökohta
Laadukas ja huolellinen korjaamosuunnittelu on toimivien tilojen lähtökohta, joka
mahdollistaa tulevien tilojen ja laiteratkaisujen mahdollisimman tehokkaan käytön
lisäten siten korjaamon tuottavuutta ja tulosta.
Korjaamon suunnittelussa on hyvä huomioida myös tulevaisuudessa vastaan tulevat
korvausinvestoinnit, esimerkiksi nostimien mallien mahdollinen vaihtuminen, joka on
syytä ottaa huomioon varauksina vaikkapa lattialaatan vahvuuden tai lattialämmityk-
sen osalta.
Jos olette suunnittelemassa uusia tiloja tai saneeramassa jo olemassa olevia, laite- ja kalus-
tosuunnittelu kannattaa aloittaa aivan ensimmäiseksi, ennen kuin muiden urakoiden
suunnittelua aloitetaan. Tärkeintä on toimiva tilaratkaisu, oikein sijoitellut ja mitoitetut nostimet
ja järkevästi suunnitellut voiteluaineiden käsittely, paineilmaverkosto sekä pakokaasun poisto-
järjestelmä. Myös muut tarvittavat osa-alueet laitteinen kuten rengashuolto, pyöränsuuntaus,
pesu, hitsaus, korinoikaisu ja maalaus asettavat vaatimuksia rakennus- ja LVIS-urakoille, joten
muiden urakoiden tehokas ja oikean lainen suunnittelu vaatii pohjalle laitesijoittelun kalusto-
luetteloineen.
Yrityksellämme on pitkä kokemus kevyen ja raskaan kaluston korjaamoiden, maalaamoiden,
korikorjaamoiden ja sekä katsastusasemien suunnittelusta.
Olemme mielellämme mukana korjaamonne toteutuksessa aina korjaamosuunnittelusta käytännön
asennuksiin ja käyttöönottokoulutuksiin asti sekä huolehdimme jatkossa korjaamolaitteiden huol-
loista ja tarkastuksista.
Korjaamosuunnittelusta toteutukseen
Toteutamme projektit avaimet käteen periaatteella valmiina kokonaisuuksina ja kannamme
täyden vastuun projektin onnistumisesta.
Korjaamosuunnittelussa käytössämme on nykyaikaiset suunnitteluohjelmat, jotka tuottavat
tarkat, mittakaavassa olevat laitesijoittelukuvat huoltotiloihin. Toimiva laitesijoittelusuunnitel-
ma mahdollistaa tarkkojen lvi-, sähkö- ja rakennesuunnitelmien laatimisen ja auttaa projektin
etenemistä suunnitellusti.
Palvelumme rakennuttajalle, suunnittelijoille ja urakoitsijoille:
- Korjaamosuunnittelu, CAD piirrospalvelu, laitesijoittelusuunnitelmat
- Laiteurakan / -projektin työnjohto
- Logistiikka
- Asennus
- Käyttökokeet, käyttöönottotarkastukset
- Käyttökoulutukset
- Jälkimarkkinointi